Netlibriksen etusivu



 

 
  Tuula Kallioniemi

Reuhurinteen ala-aste

Reuhurinteen ala-aste -sarjaan kuuluu:

Reuhurinteen ala-aste
Pusuja ja pulmia
Mörköjä ja sankareita
Tähtiä ja tumpeloita
Velmuja ja vintiöitä

Reuhurinne 1 (kaksi ensimmäistä kirjaa yhdessä)
Reuhurinne 2 (kolme viimeistä kirjaa yhdessä)


Reuhurinteen ala-aste on siitä hauska koulu, että kaikki luokat ensimmäisestä kuudenteen opiskelevat samassa huoneessa. Opettajan nimi on Aapeli Käki. Oppilaita ovat mm. Turpo Tuupa, Tihru, Kippari, Sipuli ja Tupuli, Ryyni, Ötö ja Rosita.

Tässä koulussa sattuu ja tapahtuu. Voit lukea, kuinka kävi, kun Tihru pääsi osallistumaan tenavatähtikilpailuun ja koko koulu lähti seuraamaan tilaisuutta. Entäpä kun rompi alkaa syödä pipoja tai opettaja Aapeli Käki suostuu muuttumisleikkiin. Kaikkien apua tarvitaan silloin kun opettaja saa hirveän hikan, mutta Turpo Tuupa sen saa viimeinkin loppumaan.

Miten pärjää Kaiku skeittilautansa kanssa tai millainen on maailman pisin teroitusroska. Reuhurinteen oppilaat ovat aktiivisia ja toimeliaita. Joskus kuullaan opettaja Aapeli Käen mutisevan jotain varhaiseläkkeestä tai vuorotteluvapaasta. Välillä oppilaat järjestävät hänelle ilonkin hetkiä, kuten silloin kun Ötö tekee hänelle isänpäivänlahjan ja pitävät muutenkin huolta siitä, ettei koulussa ole yksitoikkoista. Hauskaa on myös näiden kirjojen lukijalla.

Maija Korhonen 7/2003


Tietoja kirjailijasta / kirjailijoista:

Kallioniemi, Tuula
s. 22.3.1951
HuK
toimii myös suomentajana
asuu Kangasalla

Palkinnot

Topelius-palkinto 1979 (Toivoton tapaus)

Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinto useana vuotena

IBBY:n kunnialistalla 1986 (Kuinka Sepontyttö vapautti taivaanvalot)

Kirjallisuuden valtionpalkinto 1985 (Paha poika)

I palkinto WSOY:n juhlavuoden nuortenkirjakilpailussa 1989

Lasten Oman Kirjakerhon kuvakirjapalkinto 1990 yhdessä Riikka Juvosen kanssa (Aasi ja Morso)

Lasten käännöskirjallisuuden kunniakirja 1993 (Anders Jacobsson ja Sören Olsson: Lasse, ekaluokkalainen)

Anni Swanin mitali 1994 (Järvihirviö)

Vuoden 1994 kangasalalainen taitelija

Kaarina Helakisa -palkinto 1999

Vuoden Kangasalalainen 2001

Plättä-palkinto 2001 (Tähtiä ja tumpeloita)



Teokset:
Toivoton tapaus? 1978, Otava
Karkulaiset 1978, Otava
Samin siili 1979, Otava
Tynämiittipaukku 1979, Otava
Hikivuoren hirmuloikka 1980, Otava
Kidnapattu kissa 1980, Otava
Mä, Liimatainen ja muut 1981, Otava
Kameleonttivuosi 1982, Otava
Se Salaperäinen Punatukka 1982, Otava
Unohdettujen metsän salaisuus 1983, Otava
Me vakoojat 1984, Otava
Paha poika 1984, Otava
Kuinka Sepontyttö vapautti taivaanvalot 1984, Sanoma
Salapoliisi T. Koljosen vaarallinen tehtävä 1985, Otava
Salapoliisi T. Koljonen puhelinkoppiterroristien jäljillä 1986, Otava
Ritari Artturi ja haarniska-allergia 1987, Otava
Minä pärjään kyllä (selkokirja) 1987, Kirjastopalvelu
Salainen koiranpentu 1988, Otava
Viimeinen juna 1989, WSOY
Aasi ja Morso 1989, Sanoma
T. Koljonen ja vaarallisia suhteita 1989, Otava
Lätkässä 1990, Otava
Äijänkäppänä ja Pitkänokka 1991, Otava
Rääväsuu rakastuu 1991, Otava
Järvihirviö 1991, Otava
Aasi, Morso ja Mauri Mourunen 1992, Sanoma
Kostajat 1992, Otava
Vili, sankarikoira 1993, Otava
Linda K. 1993, Otava
Kevätrakkaus (selkokirja) 1993, Kirjastopalvelu
Kummallinen kummitus 1994, Otava
Suoraa toimintaa, Tossavaiset! 1994, Otava
Vili ja Lööperi, kaksi kieroa koiraa 1994, Otava
Tuomas Tossavaisen hämärä menneisyys 1995, Otava
Aleksanteri Suuri ja muita koirajuttuja 1995, Otava
Vili, nokkela nuuskija 1995, Otava
Bongaa tilhi, Tossavainen! 1996, Otava
Sir Vilin käytöskurssi 1996, Otava
Kuka rakastaa Ruusua? 1997, Otava
Reuhurinteen ala-aste 1997, Otava
Pusuja ja pulmia 1998, Otava
Ihmemies Topi 1998, Otava
Kotikujan Konsta 1999, Otava
Mörköjä ja sankareita 1999, Otava
Lanka palaa 1999, Otava
Topi ja viimeinen mohikaani 2000, Otava
Tähtiä ja tumpeloita 2000, Otava
Kolme lystikästä ystävää 2000, Otava
Velmuja ja vintiöitä : Reuhurinteen ala-aste 2001, Otava
Konstan kotiaapinen 2001, Otava
Salainen koiranpentu 2002, Otava
Papukaija Papan seikkailut 2002, Otava
Aana ja Eemu vauhdissa 2002, Otava
Tule takaisin, pikku nalle 2003, Otava

Lisätietoja:
Maija Korhonen: Tuula Kallioniemi: Järvihirviö. Teoksessa Palkitut kotimaiset lasten- ja nuortenkirjat 1990-2002. toim. Kaarina Kolu ja Teresia Volotinen. BTJ 2003




Kumi-Tarzanin kirjatarjotin: Naurutalo